top of page
_DSC8061.jpg

tutustu
henkilöstöön

70558599_2591693480881424_9156757678209368064_o.jpg

Arja Koskela, taiteellinen johtaja, opettaja

Arja Koskela on koulun alkuperäinen perustaja ja rehtori. Arja on valmistunut Oulun Ammattikorkeakoulusta tanssiopettajaksi vuonna 2006 lajeinaan klassinen baletti ja lastentanssi. Lisäksi hän on suorittanut International Ballet Curriculum -koulutuksen Lontoossa 2019 (IBC-Certificate) Vuosien saatossa koreografioita ja tanssiteoksia on syntynyt useita. Arjan oppilaita on siirtynyt ammattiopintoihin ja erikoiskoulutuksiin mm. Suomen kansallisoopperan balettioppilaitokseen. Menestystä on myös kertynyt sekä valtakunnallisista että kansainvälisistä balettikilpailuista ja -katselmuksista. Opettajana Arja korostaa jokaisen oppilaan persoonaa ja ominaisuuksia. Hänelle on tärkeää henkilökohtaisen kontaktin luominen oppilaisiinsa. Opetusmetodit ovatkin moninaisia ja tilanteen mukaan soviteltavia. ”Jokainen tanssija on taitava omalla tavallaan ja tanssin ilon on oltava läsnä sekä harjoituksissa että esityksissä.”

Venla.jpg

Venla With, opettaja

Venla on tanssinopettajaopiskelija Oulun ammattikorkeakoulussa pääaineenaan baletti. Baletin ohella hänellä on kokemusta useista eri tanssilajeista oman tanssiharrastuksen sekä opintojen parissa. Balettia Venla on tanssinut pienestä pitäen Oulussa. Sen lisäksi hän on viettänyt vaihto-oppilasvuoden baletin parissa Latviassa tanssien Grande Ballet studiolla sekä TS Dance Academyllä.  Tanssin ilo, turvallinen oppimisympäristö ja baletin oppimisen perinteet ovat Venlan tunneilla aina läsnä. Opettajana hän haluaa kehittää jokaisen oppilaan yksilöllisiä vahvuuksia lempein mutta varmin ottein.

Ilona Biddle Kasvokuva_edited.jpg

Ilona Biddle, opettaja, yhdistyksen puheenjohtaja

Ilona on Oulusta kotoisin oleva tanssija ja tanssinopettaja. Hän on opiskellut ammattiopintojaan Englannissa sekä Suomessa. Ilonan päälajeina ovat baletti, nykytanssi ja jazz, joista baletin harrastaminen alkoi jo 3-vuotiaana Oulun tanssiopistolla. Tanssijana Ilona on esiintynyt ja kilpaillut muunmuassa Ranskassa, Espanjassa ja Englannissa, joista Englanti päätyi opiskelumaaksi vuonna 2021. Opettajana Ilona on vaativa mutta positiivinen ja kärsivällinen, tärkeää tunneilla on turvallinen ja iloinen ilmapiiri. Ilona opettaa päälajejaan ja valmentaa EK-oppilaita tekniikassa sekä esiintymisiä varten.

10393873_499340623500879_3374677358980715132_n.jpg

Nina Niiranen, rehtori

TaM (2008) KM (1997), rehtorin kelpoisuus (2019) Nina on valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta 2008. Hän on toiminut luokan ja aineenopettajan tehtävissä enimmäkseen Oulun alueella vuodesta 1997 alkaen. Tällä hetkellä hän on opettajana Oulun kansainvälisessä koulussa. Nina on tanssinut balettia Kajaanin tanssiteatterissa 1980-luvulla. Hän on harrastanut myöhemmin mm. flamencoa ja aikuisbalettia.  

Milja ODA

Milja Matilainen, opettaja

Milja valmistui toukokuussa 2024 Oulun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi päälajinaan baletti. Milja on kotoisin Tampereelta, missä hän harrasti pienestä pitäen tanssia ja muita taideaineita. Hän kävi myös ilmaisutaitopainotteisen lukion, jonka aikana suoritti sekä tanssin että teatterin lukiodiplomit. Miljan intohimo on koreografiointi ja hän nauttii luovasta työskentelystä ja musikaalisista tanssisarjoista.

Opettajana Milja on keskusteleva, kannustava ja myötätuntoinen, tarpeen tullen myös tarkka ja vaativa. Miljalle on tärkeää, että tanssitunti on jokaiselle turvallinen paikka. Tunneilla edetään tavoitteellisesti, painotetaan tanssin iloa ja kuunnellaan omaa kehoa.

10393873_499340623500879_3374677358980715132_n.jpg

Senni Sipilä, opettaja

Esittely tulossa pian!

Helmi ODA

Helmi Kantola, opettaja

Helmi opiskelee tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa pääaineenaan showtanssi. Hän on valmistunut Tampereen konservatoriolta ammattitanssijaksi keväällä 2021 ja on sitä ennen tanssinut mm. Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen erikoiskoulutuksessa. Tällä hetkellä Helmi toimii Oululaisen artistin taustatanssijana ja esiintyvän tanssiryhmän tanssijana. Helmi kilpailee aktiivisesti Performing Arts -kilpailuissa ja on toinen kilpavalmennusta tarjoavan yhdistyksen perustajista.

Vilma ODA

Vilma Luoma, opettaja

Vilma Luoma on Oulusta lähtöisin oleva tanssinopettaja (AMK). Lisäksi hän on viettänyt vaihto-opintosyksyn vuonna 2022 Luleån teknillisen yliopiston Piteån kampuksella Ruotsissa nykytanssin, baletin sekä jazztanssin parissa.

Vilman osaaminen painottuu nyky-, jazz-, showtanssiin sekä balettiin, mutta lajitaustaa löytyy monipuolisesti muistakin tanssilajeista. Baletin tanssimisen Vilma aloitti jo 4-vuotiaana Oulussa. Työkokemusta hänelle on kertynyt toimimisesta tanssinopettajana eri ikäryhmille sekä osallistumisesta tanssijana erilaisiin produktioihin.

Opettajana Vilma on lempeä, avoin ja kannustava. Hänelle on merkittävää turvallinen ja innostava ilmapiiri, jossa jokainen voi olla täysin oma itsensä. Vilman mielestä parasta on saada saattaa oppijoita onnistumisen kokemusten ja uuden oivaltamisen äärelle.

bottom of page